Aikuisten ryhmässä oli yksitoista oppilasta ja tällä kertaa opeteltiin esittelemään itsemme, kysymään tietoja toisilta ja juttelemaan tykkäämisistä ja harrastuksista. Ryhmä kävi läpi dialogit Supisuomea-kirjan ensimmäisestä kappaleesta. Opiskelijat saivat Aku Ankka -lehdet lainaan luettavaksi ja käännettäväksi.
Pienten ryhmässä oli mukana 6 lasta. Ensimmäisellä tunnilla aloitimme laululeikeillä, ja siirryimme sen jälkeen tämän koulukerran teemaan, joka oli ruumiinosat. Muistelimme ensin ruumiinosien nimiä siten että yksi opettajista pyysi lapsia näyttämään missä on pää, kädet, polvet, jne. Sen jälkeen opettaja osoitti ruumiinosia ja kyseli niiden nimiä. Kun nimet olivat tuoreessa muistissa, leikimme yhdessä Jumppalaulun:
Ensimmäisen tunnin päätteeksi pienet tutkivat vielä Suurisuinen tiikeri -näyttämökirjaa, joka osoittautui suosituksi. Tässä yksi kirjan suurisuisista eläimistä:
Toisella tunnilla opettelimme ensin Kapteeni käskee -laululeikin:
Tämän jälkeen leikimme vielä Kapteeni käskee -leikkiä itse, siten että lapset vuorotellen käskyttivät muita. Koska aikaa oli vielä jäljellä, luimme seuraavaksi soivan kirjan nimeltään Tervetuloa Muumilaaksoon:
Lapset tykkäsivät kovasti etsiä tekstiin liittyviä ääniä kirjan oikean laidan painikkeista. Ihan lopuksi pienet opettelivat vielä rytmikkään Taputus-lorun (Pikku poron päivä -kirjasta).
Isojen ryhmässä oli mukana 6 lasta ja jatkoimme viime kerran teemalla kertaamalla oppimamme vokaalit ja opettelemalla viimeiset ä ja ö kirjaimet. Ensimmäisen tunnin lopuksi Hanna veti 'hedelmäsalaatti'-pelin, jossa lapset saivat käyttää oppimaansa seinälle kirjoitettuja sanoja apuna käyttäen.
Toisella tunnilla opettelimme muotoja (neliö, ympyrä, kolmio, pallo, viisikulmio) ja kävimme läpi eri värejä puupalikoita apuna käyttäen. Lopuksi lasten piti pyytää toisiltaan vuorotellen tietynlainen palikka. Kotiinvietäväksi he saivat muotomonisteen.