Pienten ryhmässä oli mukana 8 lasta. Tämän kerran teemana oli luonto, ja niinpä suuntasimmekin heti laululeikkien jälkeen mielikuvitusretkelle metsään. Mietimme ensin mitä kaikkia tarvikkeita metsäretkelle kannattaa ottaa reppun mukaan: aurinkohattu, termospullo, eväslaatikko, kiikarit, lintukirja, kartta, aurinkovoide jne.
Karttaa apuna käyttäen lähdimme matkaan:
Metsään saapuessamme mietimme minkälaisia eläimiä suomalaisessa tai skotlantilaisessa pohjoisen pallonpuoliskon metsässä asustelee, ja erottelimme ne viidakon eläimistä:
Lapset tunnistivat melkein kaikki eläimet, ja tiesivät myös joidenkin suomenkieliset nimet jo ennestään.
Järven rannalle saavuttuamme leikimme kalapalapelilla ja mietimme taas mitkä veden eliöt asustelevat paikallisissa vesissä.
Pitkän vaelluksen päätteeksi teimme leirin. Pystytimme leikkiteltan:
Lapset "paistoivat" kaloja ja makkaraa ruoaksi, ja ryhtyivät sitten telttaan nukkumaan!
x x x
Isojen ryhmässä oli mukana 7 lasta. Tämän kerran teemana oli työelemä ja kotityöt.
Aloitimme miettimällä mitä kotiaskareita kotona voi tehdä yllä olevan kuvan avulla. Samalla tuli kerrattua huoneiden ja huonekalujen nimiä.
Tutkimme myös laatikosta löytyneitä esineitä ja keskustelimme mihin ja missä niitä voi kotona käyttää. Muistatko vielä yllä olevassa kuvassa olevien esineiden nimet?
Toisella tunnilla mietimme mitä töitä voi tehdä kodin ulkopuolella. Nostimme vuototellen pussista kuvan ja kuvailimme siinä olevaa esinettä muille, jotka puolestaan yrittivät arvata mihin ammattiin se kuului. Mikäli haluat pelata ammattibingoa myös kotona, voit tulostaa sen
täältä
Leikimme myös ammattipantomiimia, jossa lapset saivat arvuutella mitä ammattia toinen esitti.
Lopuksi keskustelimme lasten toiveista syksyn teemojen suhteen. Lapset toivoivat aiheita 'rannalla' ja 'metsässä', joten toteutamme näitä isojen ryhmässä syksyllä 2017.
Muistathan myös että koulun kirjastosta löytyy eri ammatteihin ja kotiaskareihin liittyviä kirjoja joita voi ottaa kotiin lainattavaksi.