keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Raportti koulun tapaamisesta 25.11.2017


Pienten ryhmän teemana oli tällä kerralla ilmasto ja luonnonilmiöt, johon tutustuimme toisella tunnilla 8 lapsen voimin. Ensin kertasimme viime Suomi-koulukerralla oppimiamme asioita. Mitä eläimiä tutkimme Afrikassa ja miltä ne näyttivät? Mitä ääniä ne pitivät ja miten ne liikuivat?

Seuraavaksi matkamme jatkui Felix-pupun kanssa Amerikkaan, jossa tutkimme kuumia ja kylmiä alueita. Ensimmäinen leikkimme oli maa-meri-laiva -leikistä muunneltu kylmä-kuuma-meri -leikki. Siinä lapsien piti siirtyä Marian huutamille alueille tiettyä eläintä leikkien, esimerkiksi pigviininä tai sammakkona. Kylmät, kuumat ja meren alueet olivat merkitty ympäri huonetta niillä asustevilla eläinten kuvilla.

Leikimme myös 'lämpenee- kylmenee' -leikkiä, jossa vanhempien piti avustaa lapsiaan löytämään piilotettu eläinkuva antamalla 'kylmenee-kuumenee-polttaa' -vinkkejä. Lapset ja vanhemmat vaihtoivat myös rooleja.

Tutkimme ja keskustelimme myös erilaisista lunnonilmiöistä, kuten tornadoista ja jäätiköistä kuvakorttien avulla. Lapset innostuivat leikkimään eläinten ja luonnonilmiöiden, kuten tornadon, maan, pingviinien ja kivien matkimista kehoillaan.

Lopuksi, kuulimme Felix-pupun seikkailuista Amerikassa, ja tutkiskelimme hänen lähettämää kirjettä.

Isojen ryhmän koulupäivän teemaksi opettajat Frans ja Saara olivat näin lähestyvän itsenäisyyspäivän kunniaksi valinneet Suomen ja erityisesti Suomen maantiedon. Isojen ryhmässä oli tällä kertaa paikalla kahdeksan lasta. Aloitimme tunnin viime kerralta tutulla aktiivisella tyynyrallileikillä purkaaksemme hieman energiaan tunnin alkuun.

Tyynyrallin jälkeen lapset saivat koota kartan mallisen Suomi-palapelin. 


Tämän jälkeen piirsimme kartalle tyhjän Suomen kartan naapurimaidensa ympäröimänä. Kertasimme myös ilmansuunnat. Lapset pääsivät nostamaan hatusta ja sijoittamaan kartalle erilaisia paikannimiä ja Suomeen liittyviä sanoja sekä naapurimaiden liput ja nimet. Aiemmin koottu palapeli osoittautua hyödylliseksi tässä tehtävässä, ja lapset taitavasti sijoittivat paikannimiä ja sanoja kartalle!


Ennen välituntia lauloimme lasten kanssa Suomelle syntymäpäiväonnittelut 100 vuoden itsenäisyyden kunniaksi. Tämä olikin hyvää harjoitusta, sillä välitunnin jälkeen kookonnuimme koko koulun voimin alakerran saliin toivottamaan Suomelle paljon onnea, jonka jälkeen lauloimme vielä pienten ryhmän opettajalle Satulle hyvää syntymäpäivää!

Toisella tunnilla jatkoimme Suomen karttaan tutustumista. Lapset innostuivat myös juttelemaan Suomen historiasta paikannimien sijoittelun lomassa. Niinpä piirsimme kartalle vielä entiset Suomeen kuuluneet alueet Karjalan ja Petsamon. Lapset tiesivät paljon Suomen historiasta ja osasivat kertoa kuinka olemme olleet osa niin Ruotsia kuin Venäjääkin.

Tunnin lopuksi arvoimme jälleen Sisu ja Rauli-porot. Sisu ja Rauli pääsevätkin nyt seikkailemaan uudessa perheessä ensi vuoden ensimmäiseen koulukertaan saakka.

Ensi kerralla, la 9.12 Suomi-koululla vietetään joulujuhlaa. Joulujuhla on poikkeuksellisesti klo. 14.30 - 16.30. Lapsille on luvassa tonttujen vetämä askartelupaja, ja voimme odottaa myös Joulupukin vierailevan koululla! Vanhemmat puolestaan voivat nauttia kauneimmista joululauluista askartelupajan aikana. Kioski on myös täydentänyt valikoimiaan, joten ruisleipää on taas saatavilla muutamien uutuuksien kuten turkinpippurien lisäksi. Mikäli et ole vielä varannut lippuja, voit varata ne täältä. Tilaisuus ilmainen lukukausimaksun maksaneille koululaisille, muille £5/perhe.

Nähdään lauantaina!