tiistai 12. marraskuuta 2024

Suomikoulun raportti 26.10


Jos viime kerralla yllätyttiin koululaisten määrästä, niin nyt lapsia oli 16, eikä meinattu saada niitä laskettua 😅

Tällä koulukerralla teemana oli tunteet ja tehtiin myös syysaskarteluja. 

Isommat lapset leikivät erilaisiä liikuntaleikkejä (seinäpolttopalloa, askelnaattaa ja x-hippaa), ja kävivät läpi eri tunnetasoja ja missä tilanteessa niitä tunteita voi kokea, ja he myös värittivät missä eri kohdassa kehoa eri tunteet voi tuntua. Pienemmät pitivät muskaria. Välipalan jälkeen kaikki lapset taisivat hetken olla jopa samassa huoneessa, erilaisten pelien, askartelujen ja tehtävien lumoissa. 

Kioski oli auki (vaikka alkoikin jo näyttää aika tyhjältä - täydennystä odottaessa). Kirjasto kävi kuumana, ja varisinkin äidit olivat hyvin innostuneen oloisia!  

Puistossa jatkettiin leikkejä. 




Suomikoulun raportti 5.10

 
Tällä koulukerralla oli vilskettä ja vilinää - lapsia oli yhteensä 15, eli molemmissa ryhmissä ihan mukavasti porukkaa. Päivän teema oli keho ja ruumiinosat. 

Meillä oli uusi apuope, joka veti muskariryhmää pienimmille jossa käytettiin pitkästä aikaa taas laulupussia. Sillä aikaa isommat leikkivät ja työskentelivät omia kehoon liittyviä projektejaaan ison salin puolella.

Välipalaan ja kahvitteluun ei meinannut olla pöytiä ja istumapaikkoja kaikille - yllätyttiin oikein koululaisten määrästä 😃




Koulun jälkeen monet lapsista jatkoivat tietysti puistossa.



lauantai 21. syyskuuta 2024

Suomikoulun raportti 7.9.

Tämän kouluvuoden ensimmäinen koulupäivä oli 7.9. 

Molemmissa ryhmissä (alle kouluikäiset ja kouluikäiset), 0-10v, oli lapsia, mutta tällä kertaa alle kouluikäiset olivat isossa enemmistössä - meillä oli varsinkin monta (uutta) 0-2v paikalla. Oli kiva nähdä niin monta uutta kasvoa, ja aina saa tulla mukaan, kesken kouluvuodenkin (jos satut näkemään tämän ja olet kiinnostunut suomikoulusta, niin mukaan vaan!).   

Alkuun tutustuttiin toisiimme leikin varjolla. Piirissä opeteltiin uusia, ja muisteltiin vanhoja nimiä. Järjestäydyttiin aakkos-, ikä- ja pituus-järjestykseen. Taisi löytyä jopa kaksi samanikäistä vauvaa. Vanhemmatkin sai näissä peleissä hyvää harjoitusta kun monet oli vauvoja ja tarvitsivat jonkun "leikkimään" heidän puolestaan :) 

Tietysti isoa salia käytettiin myös lasten juoksuharjoituksiin :) ja ihan pienten kanssa harjoiteltiin vähän lauluja laulupussin avulla. 


Välipalan jälkeen isommat lapset pelasivat tutustumispeliä, opettelivat puhumaan itselle tärkeistä asioista ja asioista joista koululaiset pitävät. 

Kirjasto ja kioski oli auki. 

Ja tietysti lapset lopettelivat koulupäivän viereisessä puistossa!

torstai 22. elokuuta 2024

2024/2025 lukuvuoden koulupäivät

Suomikoulu kokoontuu taas syyskuusta alkaen. Finnish school will be back in September 

Laita kalenteriin 24/25 koulukerrat.

Syksy/Autumn
7/9
5/10
26/10
16/11
14/12 (joulujuhla)

Kevät/Spring
18/1
8/2
1/3
22/3
26/4
17/5
Summer trip details to follow later 

Milloin/When? Klo 14:15-16:15 

Lukukausimaksut: Syksy £15 ja kevät £25 (saman perheen muut lapset £10 per lukukausi), drop in £6. (maksu pankkisiirto Glasgow Finnish School 70439495 SC 82-64-27 tai paikan päällä)

Payment Details: Autumn £15 and Spring £25 per child ( if more than one child per family then second child is £10 per semester), drop in fee £6. Fees can be paid by bank transfer or by cash when attending the school. Bank details: Glasgow Finnish School 70439495 SC 82-64-27. 

Tervetuloa mukaan / Welcome!